Meistä

Elikkäs, olemme kaksi nuorta kirjoja rakastavaa tyttöä, joilla olisi tavoitteena alkaa arvostelemaan kirjoja tänne. Nimemme eivät ole oikeita vaan keksittyjä. Pahoittelemme sivujen keskeneräisyyttä, muokkaamme sivuja parhaillaan niin hyvin kuin osaamme. Kirja makumme on aika fantasia painotteista, mutta mukaan mahtuu myös muutamia jännäreitä ja dekkareita. Luemme enimmäkseen nuorten kirjoja. mutta silloin tällöin mukaan mahtuu myös kirjoja muilta osastoilta.

Anastasia:

Rakastan kaikenlaisia kirjoja! Se nyt on sanomattakin selvää. Luen lähinnä fantasiaa ja scifiä, joten on hyvä että eletään fantasian kulta-aikaa! (ainakaan äitini aikana ei ollut fantasiaa näin paljon. Vai lieneekö hän ollut väärällä osastolla?) Sen lisäksi pidän käsitöistä ja haaveilen maalaamisesta. En ole teknisesti hirveän hyvä maalaamaan ja piirtämään, mutta mielikuvitusta minulla riittää. Ehkä siksi fantasiakin on minulle niin rakasta.

Maria:

Olen tällainen yläasteelainen tyttö Pohjois-Pohjanmaalta, jonka intohimona ja yleisimpänä vapaa-ajan viettotapana on kirjojen lukeminen. Rakastan kirjoja, olen rakastanut siitä asti, kun opin lukemaan. Luen kaikenlaisia kirjoja, laidasta laitaan, mutta lähinnä sydäntäni ovat fantasia- ja kauhu/trilleri- aiheiset kirjat, sekä jotkin klassikot. Niitä jaksaisin lukea vaikka millä mitalla, enkä usko, että kiinnostukseni noiden aiheiden kirjoihin heti lopahtaakaan. Nykyään myös aikuisille tarkoitetut kauhua ja rakkautta sisältävät kirjat ovat alkaneet kiinnostaa minua, ja uppoudunkin niihin mielelläni. Vaihtelu virkistää, eikös se sanontakin sano niin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti