maanantai 17. syyskuuta 2012

Annukka Salama - Käärmeenlumooja

Osa 1

"Se skeittasi kuin joku Tony Fucking Hawk"

Oletko koskaan miettinyt, miltä tuntuisi, jos puolet kyvyistäsi tulisi satunnaisesti valitulta eläimeltä? Unna on ketterä kuin orava. Hän putoaa aina jaloilleen, kiipeää puuhun vaikka takaperin ja heittää skeittilaudalla henkeä salpaavia voltteja. Unna on luullut olevansa ainoa laatuaan, kunnes skeittaa itsensä salaperäisen Rufuksen jengiin. Synkänkomea poika ottaa Unnan suojelukseensa, mutta tuo yhteisöllisyyden lisäksi tämän elämään kasan hallitsemattomia riskejä. Toiset niistä ovat suloisia kuin suudelma, toiset tappavia kuin metsästäjän luoti.

Monesti sanotaan, että suomalaiset kirjailijat eivät vedä vertoja ulkomaalaisille kirjailijoille. Mutta minun mielestäni suomalaisistakin kirjailijoista löytyy vastusta. Annukka Salama todisti sen.
Kirja on loistavasti kirjoitettu. Pidin siitä, miten fantasia ja rakkaus oli yhdistetty. Unnan ja Rufuksen rakkaus toisiinsa oli... No, en oikein osaa sanoa mitään muuta kuin: aww! Kirja ei ollut tylsä eikä siihen ollut hankalaa päästä mukaan. Päin vastoin! Kirja oli kirjoitettu niin elävällä tyylillä, että välillä minusta tuntui, että olin itse paikan päällä katselemassa ja kuuntelemassa. Plussana oli myös se, että kirjassa oli paljon sellaisia asioita, joita nykynuoren elämään kuuluukin: ensirakkaus, ensimmäiset kännit, lukion aloittaminen... Kirjassa oli paljon kohtia, jotka naurattivat. Pieniä toilailuja, joista ajatteli, että itse ei ainakaan menisi tekemään tuollaista.
Kaikin puolin kirja oli minusta niin mahtava, että en oikein malta odottaa seuraavaa osaa. Jos se vetää vertoja tälle kirjalle, niin pakko on myöntää, että Annukka Salama on kyllä aivan mahtava kirjailija.


-Maria

perjantai 14. syyskuuta 2012

Ally Condie - Rajalla

Tarkoitettu - trilogia Osa 2

Takakansi:
"Edessäni aukeaa kanjonien, kuilujen, viiltojen ja rotkojen maa. Varjojen ja värisävyjen, nousujen ja laskujen maa. Sinisen ja punaisen ja vähän vihreänkin maa.

Cassia järjestää itsensä työleirille ulkoprovinsseihin, mistä hän uskoo löytävänsä Kyn. Autiossa rajaseudun kylässä hän saa kuulla, että Ky on paennut louhikkoon, jossa saattaa edelleen asua yhteiskunnan ulkopuolella eläviä maanviljelijöitä eli viallisia, kuten Yhteiskunta heidät luokittelee.
   Myös Cassia karkaa leiriltä ja lähtee Kyn perään. Hän saa mukaansa voimakastahtoisen Indien, jolla on omat syyt paeta Yhteiskunnasta. He ovat kuulleet tarinoita kapinallisista, jotka uhmaavat Yhteiskunnan valtaa.
   Vaarallisen ja raskaan vaelluksen varrella Cassia joutuu kyseenalaistamaan kaiken, mihin uskoo ja mistä välittää. Myös Kyn on pohdittava, kuinka paljon valtaa hän antaa menneisyytensä kokemuksille, ja mitä on rakkautensa vuoksi valmis tekemään. 

Rajalla on tulevaisuuden yhteiskuntaan sijoittuvan trilogian toinen osa, jatkoa kirjalle Tarkoitettu. Cassia ei vieläkään tiedä Kyn tarinaa kokonaan. Entä mikä salaisuus liittyy Xanderiin, pariin, jonka Yhteiskunta on Cassialle määrännyt?"

Tarkoitettu oli suorastaan tylsä. Tasapaksu, mutta silti tavallaan hyvä, vaikka sen huomasinkin vasta jälkeenpäin. Ajatus jatko-osan lukemisesta ei oikein innostanut, mutta lopulta uteliaisuus voitti, ja lainasin kirjan.

Cassia tapaa työleirillä Xanderin, joka on tullut häntä tapaamaan. Tapaaminen on täysi yllätys, mutta saa Cassian ajattelemaan tunteitaan Xanderia kohtaan. Yhteiskunta on kaikesta huolimatta määrännyt Xanderin Cassialle, ja monen vuoden ystävyys on luonut heidän välilleen syvän yhteyden.

Ky on syöttinä vihollisille. Hänen tehtävänsä on esittää maanviljelijöitä, jotta viholliset uskoisivat ulkoprovinsseinkin olevan asutettuja. Syöteille sanotaan, että puolen vuoden palveluksen jälkeen he olisivat vapaita. Ky kuitenkin tietää totuuden: kukaan ei selviä kuutta kuukautta. Heidät on lähetetty sinne kuolemaan, koska heistä halutaan päästä eroon.

Tässä kohtaa herää kysymys: Keitä ovat viholliset? Vihollista ei puhuta ollenkaan kirjassa, joten oletan sen olevan kolmannen kirjan merkittävä juonenkäänne.

Cassia karkaa Indien kanssa louhikkoon, minne Kykin on karannut. Indiellä on omat syynsä paeta, mutta mitkä ne oikeastaan ovat? Onko hän yhteiskunnan vakooja? Yhdessä he matkaavat kohti Kyta, ja kohti Kansannousua, josta Indie tuntuu olevan kiinnostunut.

Condie vuorottelee Kyn ja Cassian välillä. Joka toinen luku on Cassian näkökulmasta, ja joka toinen Kyn. Tekstiä ei meinaa erottaa toisistaa, ja välillä minun pitikin etsiä yksityiskohtia, joista olisin sen voinut päätellä. Kokonaisuudessaan Rajalla oli tasapaksu kokonaisuus, jossa ei tuntunut olevan suuria eroja juonen kulun suhteen. Juoni kulki eteenpäin kuin 60 puksuttava juna, ja välillä sattui tulemaan joitakin mielenkiintoisia käänteitä Yhteiskunnasta, ja sen salaisuuksista.

Rajalla oli kuitenkin suhteellisen viihdyttävä kirja, mutta mikään paras mahdollinen se ei ollut. Nyt odottelen vielä innolla kolmatta osaa.

- Anastasia

torstai 6. syyskuuta 2012

John Verdon - Sokkoleikki


Takakansi:

"Kun Dave Guerney oli vielä New Yorkin poliisin johtava murhatutkija, lehdistö kutsui häntä ”superetsiväksi”. Se ärsytti häntä, samoin kuin rikolliset, jotka uskoivat voivansa tappaa jonkun jälkeäkään jättämättä.  Aina jäi jälkiä, Guerney uskoi.

Entäpä jos ei jäänytkään?

Guerney on palannut varhaisten eläkepäiviensä rauhaan, yrittää kasvattaa parsaa ja mukautua luonnon rytmiin, kun käsittämättömän kummallinen ja raaka tapaus houkuttelee hänet jälleen kentälle. Arvostetun psykiatrin vaimo löytyy lukitusta pihavajasta päättömänä vain muutama minuutti häämaljojen jälkeen. Poliisi uskoo, että murhaaja on kadonnut meksikolainen puutarhuri, mutta murhatun naisen äiti, kylmäkiskoinen seurapiirikaunotar, on toista mieltä. Guerneyn tutkimukset etenevät haparoiden, umpikujasta toiseen, ja nopeasti eriskummallisen kammottavasta tapauksesta uhkaa muodostua kammottavan eriskummallinen sokkoleikki. Paljastuva suunnitelma on pirullinen ja uhkaa lopulta paitsi Guerneyä myös hänen vaimoaan, ja yrittäessään suojella tätä hän huomaa, että murhaaja on kuin onkin jättänyt jäljen. Havainto vain tulee niin myöhään, että se ei ehkä enää ehdi pelastaa hänen omaa henkeään."


Numeropelin tapahtumista on kulunut 10 kuukautta. Elämä puutarhaa hoitaen tuntuu tylsältä, mutta kun Guerneyn vanha poliisi tuttu soittaa ja pyytää tutkimaan tapausta, on Dave silti epäröivä. Saatuaan tietoa murhasta hän päättää alkaa tutkimaan tapausta kahden viikon ajan. Uhrin äiti palkaa Daven "konsultoimaan" tapausta, joka on junnannut paikallaan nelisen kuukautta. 

Uhri Jillian on hyvin häiriintynyt ja älykäs nuori nainen. Sosiopaatin piirteitä omaava nainen löydettiin päättömänä meksikolaisen puutarhurin mökistä, tämän lähdettyä pyytämään puutarhuria, joka omaa nimen Hector Flores.

Murha on käytännössä mahdoton. Mitään jälkiä ei jäänyt, ja kamerat kuvasivat koko hääjuhlan, ja epäiltyjen lista on lyhyt. Listalla on ainoastaan mysteerinen meksikolainen puutarhuri, jota kukaan ei tunnu nähneen kunnolla, mutta josta liikuu paljon huhuja. Puutarhuri on kadonnut kuin tuhka tuuleen naapurin rouvan kanssa, ja tuntuu, että tutkimuksissa ei voida edistyä enää ollenkaan. 

Dave kuitenkin huomaa kuitenkin monia asioita, jotka ovat jääneet poliiseilta huomaamatta. Palapelistä puuttuu valtava pala, ja jotkin asiat tuntuvat olevan suorastaan ristiriidassa keskenään. 

Minä suorastaan rakastin Numeropelin arvoituksellisuutta ja vaikeasti ratkaistavaa mysteeriä. Sokkoleikki on kaikissa mittasuhteissa vielä parempi. 671 sivuinen kirja tuntui suhteellisen nopeasti luettavalta, mutta luin sen sitäkin nopeammin. Tapahtumien mahdottomuus koukutti minut, enkä meinannut malttaa edes syödän lukemisen välissä. 

Hahmot olivat hyvin monitasoisia, ja sivujuonetkaan eivät ole merkityksettömiä. Juoni on monimutkainen kokonaisuus, jonka jokainen käänne yllätti ja sai haluamaan lisää. 

Ainoa miinus oli Madeleinen ja Daven suhde. Tuntui raastavalta lukea paikallaan junnaavasta suhteesta, jossa mikään ei tunnu toimivan, samalla kun halusi kuulla lisää murhan selvittelystä. 

Kaikinpuolin mahtava kirja, josta pidin erityisen paljon. Suosittelen kaikille dekkareiden ystäville, ja niillekkin, jotka eivät dekkareita yleensä lue. 

- Anastasia

maanantai 3. syyskuuta 2012

Isabel Abedi - Lucian

"Seuraatko sinä minua?" Poika tutkaili minua katseellaan.
"En tietenkään! Kuka oikein olet? Mikä nimesi on?"
"Sano sinä."
"Mitä?" Peräännyin askeleen. "Minunko nimeni?"
"Ei. Vaan minun."


Jo ensi tapaamisesta alkaen heidän välillään vallitsee omituisen syvä yhteys. Lucian saa Rebeccan sydämen takomaan, koskettaa häneen syvemmin kuin kukaan toinen. Vaikka poika on menettänyt muistinsa, hän tuntuu tietävän mitä erikoisimpia asioita Rebeccan menneisyydestä, ja tulevaisuudesta.

Tämä kirja odotteli minua monen viikon ajan kirjaston hyllyssä. Joka ikinen kerta kirjastossa käydessäni tarkistin, oliko se vielä paikoillaan. Kun sitten tuli aika lainata se, minun oli pakko aloittaa se heti kun mahdollista.
Kirjassa sekoittuvat mukavasti romantiikka ja eräänlainen fantasia. Tarina oli koskettava ja kaunis rakkaustarina, jossa ainakin minä elin täysillä mukana. Eläydyin kohtauksiin niin, että yhdessä vaiheessa huomasin täriseväni jännityksestä tai itkeväni lukiessani hiemankaan surullista kohtausta. Lucian ja Rebecca olivat niin hyvin toisillensa luodut, että aloin jo itsekin toivoa, että voisin löytää yhtä ihanan pojan rinnalleni entä mitä Lucian on.
En oikeastaan keksinyt tästä mitään negatiivista palautetta. Hyvin kirjoitettu kirja, eikä mikään ihan tavallinen. Siis että idea ja juoni olivat ihan omaa luokkaansa, eivätkä tapahtumat olleet ollenkaan ennalta arvattavia.
Voisin lukea kirjan toisenkin kerran, ja varmasti luenkin heti, kun seuraava romantiikannälkäinen viikko iskee.


-Maria