Elina Rouhiainen - Kesytön

 Julkaistu: 2012
 Susiraja 1


 Takakansi:
"Kertasin mielessäni viime kuukausien tapahtumat. Äitini oli kuollut. Olin muuttanut pieneen kylään enoni luokse; enon, josta en ollut kuullutkaan vielä muutamaa kuukautta aikaisemmin. Minulle oli selvinnyt, että maailmassa oli paljon sellaista, minkä olin aina luullut olevan satua. Ihmissudet olivat totta, ja mikä merkillisintä, minä elin heidän kanssaan. 
    Ja laumanjohtajan poika oli juuri kertonut minulle, että hän oli valmis uhmaamaan omiaan, jotta voisi olla minun kanssani. Minun."


Raisan äiti on kuollut auto-onnettomuudessa ja Raisan täytyy muuttaa enonsa luokse Haukkavaaraan. Raisa ei ole koskaan kuullutkaan kyseisestä enosta, mutta hän haluaa selvittää äitinsä menneisyyden. Ensimmäisenä iltanaan Haukkavaarassa Raisa näkee metsässä suden. Suden pelottomuus jää Raisan mieleen, ja myöhemmin hän päättääkin maalata sudesta taulun. Haukkavaaran pienessä lukiossa hän tapaa Mikaelin. Mikaelilla on kaikkea; rahaa, kaunis tyttöystävä, suunnattomasti kunnioitusta ja valtaa. Raisa tuntee vetoa tummaan ja mystiseen Mikaeliin, ja Mikael kohteleekin häntä paremmin kuin Jenni, Mikaelin tyttöystävä, joka päätti ensitaapaamisella vihata Raisaa. Kaikki ei tunnu olevan kohdallaan, eikä Raisan uudesta ystävästä, Nikosta, tunnu olevan mitään hyötyä. Kun Raisan maalaama susimaalaus sotketaan, alkaa olla aika selvittää kylän salaisuus.


Kesytön on asetelmiltaan aika kliseinen. Sarrit tuovat kaikkine rahoineen mieleen Cullenit ja kaikke äärettömän hyvännäköiset ja kauniit kyläläiset käyvät aluksi hermoille. Kaikesta huolimatta kesytön yllätti. Kesytön on samalla suorapuheinen ja herkkä. Se yltää korkeammalle kuin lukemani suomalaiset fantasiakirjat yleensä.


Kun Raisa on saanut selville suuren salaisuuden, alkavat uudet ongelmat. 


Alku oli hieman ärsyttävä. En pitänyt siitä, kuinka käytetty tarinamalli oli, enkä Jennin käytöksestä. Miksi kaikissa tarinoissa pitää olla ilkeä narttu? Loppua kohti kuitenkin parani huomattavasti, ja ahminkin kirjan lopulta melkein yhdeltä istumalta. Parasta kirjassa oli Raisan luonne. Raisa ei suostunut alistumaan muiden tahtoon, ja piti kiinni omista unelmista, mikä on harvinaista. Yleensä paranormaalissa romantiikassa tyttö on mitäänsanomaton, jolla ei oikeastaan eden ole unelmia, mitä seurata. Loppuratkaisua en olisi osannut odottaa, mikä todisti taas kerran, että kirjailia on onnistunut luomaan poikkeuksellisen juonen.



- Anastasia